High Forceral

"minä? En. Vain osan. Yhden perheen. Olen perheen vanhin. Joten myös johdan sitä. Me kutsumme tätä perhettä Mafiaksi." Luren selitti käärmeelle. Hän käänsi katseensä merelle. Niin, hän oli yhden mafian johtaja. En kaikkien ihmisten, vaikka suurimman osan sitä kyllä. Mies ajatteli. Mutta kuinka kauan? Siitä ei ollut varmaa tietoa kenelläkään. Olihan hänet yritetty murhata jo muutan kerran.

Hän kääntyi takaisin lohikäärmeeseen. Katsoi sitä pitkään. Mietti, kehtaisiko kysyä tältä jotain. Viimein hän kokosi itsensä ja avasi sanaisen arkkunsa. "Minkälainen on lohikäärmeiden johtaja käsitys?" Hän huomasi itsensä kysyvän. "Tarkoitan, kenet te tunnistatte johtalsenne, vai tunistatteko ketään?" Sillä saattoihan olla, että lohikäärmeillä ei ollut minkäänlaista johtajaa. Vain yksilöitä. Onneksi ihmisiä johdettiin selvästi. Muuten he vajoaisivat anarkiaan. Taas.

// Päätä itse paljonko sun olentos jaksaa uskoa cirruksiin, tulee lisää twistiä ;P ((

Pohtiva, vakava ilme säilyi naaraan kasvoilla tämän kuullessa toisen selityksen. Yhden perheen. Kuinka suuria ihmisten perheet oikein olivat? Lohikäärmeille siunaantuisi vain yksi jälkeläinen, jos sitäkään... Eli tämä olisi ehkä muutamien kymmenien ihmisten johtahja? Naaras sysäsi ajatuksen syrjään... Sen sijaan se kiinnitti huomionsa kysymykseen.

"Ei johtajaa, eikä khlaania kuthen chirrukshilla. Ryhhmmiä, enhintään neljä tahi fviisi käärmeshtä. Ushein ykshin, hyvhin ykshin... Tiehto on valtha, paljhon tiethtoa, paljhon valthaa. Voimha on valthaa, paljhon voimaa, paljhon valthaa." Jehenara totesi kohtalaisen selkeästi lohikäärmeiden tilanteen ja katseli jonkun aikaa tuulesssa heiluvia puiden latvoja. Usein yksin... Jehenara oli viettänyt melkein puolet elämästään yksin.. Se tekisi.. Yli 20 vuotta... Ihmiset eivät olleet yksin, mutteivät eläneetkään niin kauaa...

"Tieto on valtaa, tosiaan." Luren vastasi lohikäärmeelle sen enempää pohtimatta. Lohikäärmeet asuivat siis yleensä yksin ja siellä vallitsi vahvemman laki. Häntä alkoi samalla hirvittää ajatus mitä voisi tapahtua, mikäli jokin lohikäärmeen mainitsema, muutaman yksilön parvi, ajautuisi pahoissa aikeissa järvikylään.

Aivan kuin anarkian aikoina. Luren ajatteli. Lohikäärme oli maininnut jotkin chirrukset puhuessaan. Luren ei ollut koskaan kuullutkaan sellaisita. Mitäköhän ne olivat, hän pohti kun seurasi lohikäärmeen katsetta puihin. Lintuja lehahti ilmaan jossain kaukana. Kait O'ter oli säikäyttänyt ne. Luren ajatteli. Hän kääntyi takaisin käärmeeseen. "mainitsit chirrukset?" Hän aloitti. "Mitä ne ovat, en ole kuullut niistä enkä lukenut yhtäkään legendaa niistä, edes vanhempien suista?" Hän kysyi lohikäärmeeltä.

Jehenara kohotti toista kulmaansa hieman huvittuneesti ihmisen lopettaessa puheensa. Eikö tämä mies, jonkinlainen johtaja, jonka naaras lohikäärmeiden tapaan mielsi myös sivistyneeksi ja tietäväiseksi yksilöksi, tiennyt mitä olivat Cirrukset? Eivätkö nämä ihmiset tienneet yhdestä kokonaisesta Ikrasta? Naaras palloili idealla, toisaalta, lohikäärme ei ollut nähnyt veneitä merellä, ehkeivät ihmiset tosiaan kulkeneet meren yli koskaan...

"Shinä eth thiedä mithä ovath Chirrukshet? Thiedätkö khoko ikhrashta? Chirrusthen Ikrashta? Kholmanneshta saarehkeesta, kholmion vhiimeishestä laidastha, Ikrashin Shielun reunamashta?" Jehenara luetteli tottuneesti kuvauksia ikrasta. Naaras oli itse käynyt siellä ja nähnyt ne olennot, säikkyjä ja pienehöjä otuksia olivat.. tai paljon suurempia kuin ihmiset, mutta pieniä lohikäärmeeseen verrattuna. Sitten Jehenaralle tuli mieleen kysyä, kysymys kysymyksestä.

"Mithä ovath Hevoshet? Mikhsi ne ptihää sithoa khiinni, eikhö she ole vanghitsemistha?" Lauseensa loppuun Jehenara kallisti päätään kysyvä ilme vasvoillaan.

Luren pohti lohikkärmeen kuvailua. Jossain hänen kirjastonsa perukoilla oli kirja joka kertoi jostain reunamaasta. Mutta hän ei saanut sitä päähänsä. Chirrukset, Luren maisteli sanaa. Ei, ei mittän. Silti, hänestä tuntui kuin olisi unohtanut jotain. Hän päätti, että etsisi kirjastonsa läpikotaisin, kun kotiinsa pääsisi. Se jäi vaivaamaan häntä, hänen tehtävänsä oli muistaa. Mutta, tässä oli taas asia jonka hän unohti, Onneksi se ei ollut mitään vakavampaa. Kuin esimerkiksi, tunnussanan yönsilmän takahuoneeseen. Toisaalta, hänen ääänensä ja nimensä avaisi oven silti. "En, ole aivan varma. Jossain muistini perukoilla, väitänitselleni tietäväni mitä ne ovat muuta, voisitko kuvailla näitä chirruksia hieman tarkemmin?" Luren pyysi "Kun, minusta tuntuu kuin olisin unohtanut taas jotain oleellista." Hän tarkensi lohikäärmeelle

Kun käärme alkoi puhumaan hevosista. Luren eio voinut olla hymyilemättä. "Hevoset, ovat, noh, hevosia. Nelijalkaisia, pitkän omainen pää. korkeita. Käytämme niitä ratsuina. Olet varmaan kuullut ratsastamisesta? Liikumme niin. Ne sidotaan jotta ne eivät lähtisi karkuun. ei tietenkään liian tiukalle. Eläin parkahan kärsisi niin. Ja toki, voidaanhan sitä pitää vangitsemisena. Mutta, pidämme kotieläiminä sikoja ja lampaitakin." Hän vastasi hymyillen lohikäärmeelle ja jäi odottamaan sen reaktiota.

Jehenara kuunteli toisen puhetta, mutta harvinaisen epäkohteliaasti ignoorasi Lurenin jatkokysymyksen Cirruksista ja keskittyi aiheeseen joka oli paljon kiinnostavampi, nimittäin nämä hevoset. Nyt seurasi paljon tietoa mikä ei ollut lohikäärmeelle lainkaan tuttua. Kotieläiminä, mitä se tarkoitti? Eläinparka? Sikoja ja lampaita? Jehenara piti päätään yhä siinä kevyessä kallistuksessa ja tarkkaili miestä eläväisillä silmillään. Päivä rupesi kallistumaan ilmaan ja sen huomasi kevyenä hämärtymisenä, mutta pimeää tai hämärää ei vielä ollut. Lohikäärmeelle ei silloinkaan olisi ongelmaa nähdä, pimeissä vesissä uidessa piti olla hyvä näkö, ettei loukannut itseään kovassa vauhdissa.

"Voithko shinä näythää minulhe shellaishen... Hevoshen?" Jehenara kysyi ehkä hieman arastellen palauttaen päänsä suoraan ja istui taas kerran innostuksesta kielivän ryhdikkäästi korvat suunnattuna Lurenia kohti. Jos Jehenara olisi koira, se olisi epäilemättä heiluttanut häntäänsä, mutta lohikäärmeenä otuksen häntä oli tiukasti kierrettynä kiven ympärille.

- - -

12 metriset siivet piiskasivat ilmaa. Vauhti läheni reilusti yli 200 kilometria tunnissa ja aina ajoittain valtavat tulilieskat löivät pimenevän taivaan ylle. Villervallas Själen oli lentänyt samaa vauhtia nyt jo päivän ja oli saanut kauas näkökentäänsä Ihmisten ikran. Tuuli kävi olennon valkoisille, jäämäisille kasvoille hyytyneiden silmien pitäen katsetta tarkalleen tuossa kilometri kilometrilta lähestyvässä ikrassa. Tarkkaa syytä Shandorilla ei ollut. Se oli kiertänyt kaukaa Ikrasin Sielun, tuon elämän ja ajatukset omaavan energialähteen ja jatkanut matkaansa pois Cirrusten Ikralta. Siellä kaikki oli käynyt vähitellen tylsäksi. Ihmisten ikrallakaan ei yleensä suurempia tapahtunut. Lohikäärme kuten Shandor, yli 7 metriä korkea seistessään, siivet 12 metriä kärkiväliltään ja voimaa enemmän kuin millään muulla olennolla koko tässä maailmassa... Sellainen ei voinut lentää Järvikylään noin vain. Tyhmä Shandor ei ollut, eikä suinkaan tahtonut tuhota kaikkea päistikkaa, silloinhan se menettäisi mahdollisuuden saada uutta tietoa. Ah, tietoa, tuota maailman täydellisintä, aineetonta asiaa josta lohikäärme ei voinut saada tarpeekseen.

Aurinko oli laskemassa meren taakse, suunnaten kohti Cirrusten ikraa, kun Shandor tarkoilla silmillään rupesi hahmottamaan Myrskyjyrkänteen kallion rajoja.