Areo Sehn@ mies
@ 19 v.
@ 182 cm.
@ kalastajan apulainen (katsotaan nyt kuinka kauan)
@ pelkkä kyläläinen, vuorikylä.
triviaa:
@ Areo omistaa veljen, josta hänellä ei ole tietoakaan.
@ Mies kuluttaa paljon aikaa vedessä uiden. Hän ei halua joutua hukutetuksi uudelleen, ja siksi on opetellut uimaan.
@ Mies on yllättävän hyvä kokki, asuessaan yksin ilman vaimoa
@ Lemmikkeinä miehellä on mustaruskea juovikas kissa Virma. Lisäksi Areo haaveilee omasta vuohesta.
@ Mies on vaihtanut moneen otteeseen alaansa, jota pidetään paheksuttavana. Hän on ollut mm. Satulasepän, Sepän ja Ruuhentekijän kisällinä.
ASUMUS @Miea asuu pienehkössä, kaksihuoneisessa mökkerössä Vuoristokylän laitamilla. Toinen huoneista toimii eräänlaisena eteisen ja keittiön risteymänä ja toinen säilytys- ja makuuhuoneena. Keittiössä on suuri uuni, ja lattialuukku kellariin, sekä hivenen pöytätilaa. Säilytystilaa tai kaappeja ei ole, mies on ripustanut kaiken minkä pystyy ripustamaan, ja ne, joita ei pysty ripustamaan, on mies ripustanut silti. Siksi seinät ovatkin täynnä kaikenmaailman kauhoja, kattiloita ja rättejä, aina hiilihangoista koivunvitsoihin.
OMAISUUS @Mies omistaa arkivaatteidensa (paita, housut, liivi, saappaat) lisäksi sadetta kestävän, sekä villaviitan. Hänellä on myös kaikista kylmimpiä säitä varten paksu villapaita, joka pojalla oli päällään paimenen löytäessä hänet vuoristosta. Paita mahtuu siksi vielä hänen päälleen, koska se oli aikoinaankin tehty jo liian isoksi. Ilta, jona mies oli tarkoitus kastaa, oli ollut kylmä, ja märkä villahan on painavaa, ja vetäisi pojan takuuvarmasti pohjaan. Mitä suurempi villapaita, sitä enemmän villaa, ja mitä enemmän villaa, sitä enemmän painoa.
Vaatteidensa ja elämiseen tarvittavien varusteiden lisäksi mies omistaa hyvin suurikokoisen aseen. Ollessaan sepän kisällinä hän takoi paljolti vain tarvekaluja hevosenkengistä kattiloihin. Yhtenä päivänä tuli tilaus harjoitusmiekasta erään varakkaamman suvun pojalle, ja seppä antoi homman Areolle. Mielikuvituksensa vuoksi miekasta tuli hivenen omituinen, näin siloitellusti ilmaistuna, ja seppä suuttui pojalle heittäen rautamöhkäleen tunkiolle. Eräänä iltana ollessaan yksin töissä ja sepän ollessa asiolla, ja jonka jälkeen mennen kotiinsa (Areolle oli siis uskottu paja ja sen sulkeminen), poika kaivoi tekeleensa tunkiolta, putsasi ja kiillotti sen, sekä teki pitkähkön ketjun kiinnittäen toisen pään höyläämäänsä puuvarteen ja toisen pään metallikappaleeseen, josta piti tulla miekka, ja joka muistutti lähinnä jättimäistä tapparaa. Poika sammutti ahjon, ja jäi sepän pihalle koko yöksi harjoittelemaan aseen käyttöä, onnistuen aamulla hallitsemaan asetta lähes täydellisesti. Oikeastaan poika ei ollut ajatellut tekonsa seurauksia, olihan poika varastanut mestariltaan rautaa, ja uskoi vakaasti miehen suuttuvan silmittömästi kisällilleen. No, seppä tuli tavallista aiemmin pajaansa ja näki pojan riehuvan pihalla omituisen härvelin kanssa, ja sen avulla pilkkovan jopa puita kahtia. Seitsemän metrin päästä. Seppä oli ensinnäkin vakuuttunut, ja kovin vihainen asiasta. Niinpä hän otti aseen itselleen, ja hääti pojan kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä seppä potkaisi pojan pihalle pajastaan antaen kuitenkin tuon itse takomansa aseen lahjaksi pojalle sanoen että kyllä tuosta tulisi jotain suurempaa kuin vain aseseppä.
Areo omistaa myös huilun, jota käy aina välillä jossain pöpelikössä omaksi ilokseen soittelemassa
OMINAISUUDET, KYVYT @Miehellä on perushyvä fyysinen kunto. Huonompi kuin useimmilla muilla, sillä poikana häntä harvoin päästettiin mökistä ulos, kastumisvaaran takia. Areo kuitenkin on nyt koko ajan enemmän tai vähemmän fyysistä työtä vaativissa hommissa, joten se varmaankin kehittyy ajan kanssa. Sen lisäksi mies on taitava käsittelemään asettaan, mutta ei niinkään niitä tavallisia, kuten miekkoja tai jousia.
Suuttumaan Areota on hankala saada, sillä mies on luonteenlaadultaan rauhallinen ja harkitseva, eikä juoksentele suinpäin mihinkään suuntaan.
ULKONÄKÖ @
Areo on pitkänhuiskea nuorukainen. Hivenen vielä murrosikäisen tapaan kurjen näköinen poika. Raajat tuntuvat välillä hivenen liian pitkiltä kontrolloitaviksi, jalat ja kädet tekevät omiaan, ja niihin kompastellaan jatkuvasti. Onneksi kuitenkin tuo aika on jo pitkälti ohi, ja Areo on tällä hetkellä vain lähinnä liian pitkän näköinen suhteessa miehen lihasmassaan. Ruoan eteen huhkittaessa kuitenkin niitäkin kertynee. Ajan myötä.
Kun Areo tulee sinua vastaa kadulla, ensimmäinen asia, johon huomiosi takuuvarmasti kiinnittyy, on tapa, jolla miehen hiukset on leikattu. Oikea puoli miehen päästä on leikattu kaljuksi, ja toisella puolella kasvaa pitkät, hopeisenharmaat hiukset. Väri ei millään tapaa johdu ikääntymisestä, onhan Areo vasta yhdeksäntoistakesäinen, vaan tuo hopeinen värisävy on täysin luonnollinen miehelle. kuitenkin, kun kadula saattaa törmätä monenlaisiin tallaajiin, ei välttämättä juuri hiukset takaa sitä, että miehen huomaa takuuvarmasti. Miehen pään kalju puoli on tatuoitu täyteen omituisia mustia merkkejä ja viivoja, jotka jatkuvat aina miehen silmäkulmaan asti. Toisen silmän alta lähtee musta viiru, kuin leveä kyynel, joka katkeaa noin tuuman verran silmän alapuolella, kunnes jatkuu aina leukaan asti.
Lisäksi miehelä on paljolti lävistyksiä. Mm. kummassakin korvassa on korvakoru, vasemmanpuoleisessa suurehko rengas, ja oikeanpuoleisessa karhun kynsi. Miehen oikeassa kulmassa ja nenässä on renkaita.
Vaatteina Areo käyttää aina samoja housuja. Yleensä, jostain syystä, jota mieskään ei itse suostu selvittämään, vasen housunpuntti on useimmiten käärittynä polven yläpuolelle. Paitana mies käyttää pitkähköä pellavapaitaa, jonka toinen hiha on varmaankin aikoinaan ollut yhtä pitkä kuin toinenkin, eli yli ranteen, mutta nykyään on selkeä t-paidan mittainen, repäisystä johtuen. Paitaan on värjätty kasveilla samoja kuvioita, jotka on tatuoitu miehen kaljuun. Kaulassaan mies kantaa kahta amulettia, toinen hirvenluinen, ja toinen puinen, jotka kaukaa katsottuna muistuttavat erehdyttävästi ananasrenkaita.
Areo kulkee hyvin usein, kun sää sen sallii, paljain jaloin. Talvella mies käyttää puoleen sääreen ulottuvia saappaita peurannahasta. Mies voi käyttää myös villaista hupullista viittaa tai nahkaista liiviä paitansa päällä, mutta jos Areo tarkenee, hän hyvin usein on vain pelkässä paidassaan. Hän omistaa myössadetta pitävän viitan, sekä paksun villapaidan, johon on, yllätys ylläty, kirjottu jälleen samoja symboleita kuin kaljussakin.
LUONNE @Areo on rauhallinen ja positiivinen nuorimies. Mies on pienestä pitäen opetettu kohteliaaksi lapseksi, joka kunnioittaa vanhempiaan ja auttaa nuorempiaan. Luonteensa puolesta mies onkin oikea unelmalapsonen. Se, mikä sitten saa kyläläiset karstamaan mistä, on omituinen menneisyys, tuntemattomat juuret (vaikka ne ovatkin Vuoristokylästä, kukaan ei sitä tiedä), ja omituinen ulkonäkö. Varsinkin kylän kaduilla Areo on tottunut saamaan osakseen omituisia katseita ja halveksivia hymähdyksiä, jotka mies parhaansa mukaan yrittää sulkea kuulonsa ulkopuolelle. Areo on kuitenkin oppinut elämään vanhoillisten ihmisten ja heidän ajatusmaailmansa parissa, ja vaikka käytös miestä harmittaakin, hän ei sitä pahemmin näytä, vaan säilöö tunteensa sisäänsä. Syventyessään keskusteluun jonkun kanssa, mies on ennemmin sisäänpäin kääntynyt kuuntelija, kuin vallaton höpöttäjä, jolla juttua piisaa. Jos kuitenkin keskustelu alkaa mennä jäätävämpään suuntaan, Areo aina tietää, milloin se kannattaa lopettaa tai tehdä itse jotain muutakin, kuin hymähdellä hyväntuulisesti ja nyökkäillä.
Areo muistaa menneisyydestään lähestulkoon kaiken muun, paitsi ajan ennekuin vanhemmat päättivät siirtyä kauemmas Vuoristokylän melskeestä. Siitä lähtien mies muistaa paljoltikin, paitsi sen, keitä hänen vanhempansa, ja sisaruksensa olivat. Teot, joita hän, tai joku muu teki, on hyvin muistissa, mutta henkilöt, heidän nimensä, kasvonsa tai persoonallisuutensa on hämärän peitossa. Sinälläänhän tämä on hyväkin asia, ja suojelee miestä itseään vielä kovemmalta syrjimiseltä, olihan hänen äitinsä kuulu noita-akka ja pahanilmanlintu kylässä, mutta välillä mies saattaa vajota ajatuksiinsa pohtimaan menneisyyttään.
Jos Areo kykenee puhumaan vapaasti, tai on yksin, silloin yleensä hänestä voi saada selville omituisempia, ja, myönnettäköön myös sellainen asia; aidompia piirteitä ja ominaisuuksia. Miehen hiljaisesta, mttei suinkaan ujosta, mutta rauhallisesta ja vakaasta luonteesta tuskin pääsee yli eikä ympärikään, mutta omalaatuisia yksityiskohtia miehessä riittä.
Nuorempana Areo pelkäsi kovasti vettä, uskottavaahan se on. Nykyään kuitenkin miehellä on eräs intohimo: Lähes joka aamu, kun aika vain antaa myöden, mies käy eräällä vuoristolammella, joka on vähän matkan päässä omasta kodistaan, uimassa. kolmetoistavuotiaana mies päätti voittaa pelkonsa ja opetella uimaan, sillä vuoden verran häntä oli vaivannut painajaiset siitä, kuinka hänen menneisyytensä henkilöt tulivat takaisin, ja päättivät uhrata hänet uudestaan jollekin vuoristolammelle. Nyt mies on jo sujuva uimari, vaikkakaan ei pidä pään laittamisesta veden alle, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Areolla on myös jonkin kaltainen klaustrofobia, eli ahtaanpaikan kammo, sillä mies pitää lähes välttämättömänä, että saa nähdä ympärilleen, ja näkee jo kaukaa, jos häntä lähestytään. Areo on myös kovin eläinrakas. Hän omistaa mustaruskean kissan, Virman, mökissään. Muita eläimiä miehellä itsellään ei ole, vaan hankkii elantonsa tekemällä töitä. Muta esimerkiksi, jos joku hienomman suvun vesa kulkee ohi hevosrattailla, Areo on aina salaa killittämässä juhtaa, tai jopa salaa antamassa sille jotain herkkupalaa taskustaan. Oikeastaan mies pitää muistakin eläimistä, kuin vain kissoista ja hevosista. Vanhempiensa kotona käydessä vanhat koirat, Haapa ja Tuhka, saavat aina lähtiessä tullessa, istuessa ja seisoessa rapsutuksia korviensa taakse. Mies on myös hyvin paljon tykästynyt sammakoihin, joihin törmäilee aina silloin tällöin uimareissuillaan. Kaikista omituisin eläin, joista mies pitää ja joita kunnioittaa ovat pienet vuoristossa elävät peurat. Oudoimpia nämä ovat siksi, että esimerkiksi lumpeita mies myös pelkää, mutta peuroista hän pitää ja välittää. Areo jostain syystä on alkanut ajatella peuroja eräänlaisina kohtalontovereinaan.
Naisiin Areo suhtautuu, kuten miehen pitääkin. Jotenkin luonnottoman kohteliaasti ja ylisuojelevasti, varsinkin tuttuja naisia kohtaan. Lukuunottamatta äitiään, johon suhtautuu kuten äiteihin kuuluukin. Kuitenkin, välittävästä käytöksestä huolimatta, Areo ei tunnusta olevansa ollenkaan kiinnostunut hameväestä. Pikemminkin, hän pitää heitä joissain määrin huvittavina ja vaivalloisina, vaikka salaa onkin myös parantumaton romantikko.
MENNYT @Areon vanhemmat eivät olleet mikään tavanomainen pariskunta. Ensinnäkin mainittakoot, että miehen äiti, Wenessa, oli patologinen valhetelija. Hän puhui itselleen vaikka mustan valkeaksi, ja sai omalla käytöksellään lapsensa, ja aviomiehensä tottumaan vaihtelevaan totuuteen, joka yleensä vaihtui sitä mukaa, kun äiti siitä päätti. Lisäksi Areon isä, Dhuon, oli korviaan myöten rakastunut tähän mustahiuksiseen kuukaunottareen, ettei rakkauden sokaisemilta silmiltään kyennyt näkemään naisen todellista tilaa. Nainen oli pienestä pitäen ollut oikea valehtelija, mutta vasta ensimmäisen raskaudenjälkeisen masennuksensa jälkeen itselleen valehteleminen puhkesi täyteen raatokukkaansa.
Toisen lapsen syntyessä neljä vuotta ensimmäisen jälkeen kukaan kylässä ei voinut kiistää sitä, etteikö Wenessalla olisi ollut jokin vinossa. Sillä kuitenkaan kaikki kyläläiset eivät suinkaan ollut sokeita naisen puheille ja tilanteen mukaan muuttuville tarinoille, vaan alkoivat puhumaan tuosta Areon äidin kanssa kun kolmannen lapsen oli kerrottu syntyvän kaksi vuotta keskimmäisen jälkeen. Wenessa suuttui kovasti tämänkaltaisista vihjailuista ja päätti, että hän oli orpotyttö, jonka koko maailma oli aikoinaan hylännyt. Niin hän kolmatta lastaan, Areota odottaessaan karkasi vuoristoon keskellä yöllä säälimään itseään ollessaan niin orpo ja maailman hylkäämä. Keskellä yötä Dhuon tajusi tilanteen, ettei kolmannella kuulla raskaana ollut itkuinen nainen ollutkaan mennyt vain iltakävelylle vuoristoon, vaan jonnekin paljon pidemmälle.
Sillä aikaa Wenessa oli kovan tuulen vuoksi etsiytynyt luolaan lähelle lumirajaa, ja värjötteli siellä yötä yksin odottaen soihduin varustettuja pelastajiaan saapuviksi, ja kertoili itselleen tarinaa, kuinka poloisen orpotytön äiti, jonka huostaan tyttö oli uskottu oli kertonut monia legendoja ja tarinoita, joita väitettiin valheiksi. Ja jotka oikeasti olivat totta, tiesihän Wenessa tuon, olihan hän itsekin joutunut samaan tilanteeseen. Hän kertoi itselleen, kuinka hänen tätinsä oli kertonut, että kun nainen oli kolmannella kuulla raskaana, hänen täytyi visusti tarkkailla uniaan. Erään unen mukaan määräytyisi, millainen lapsi syntyisi. Unessa näkyisi kolme erilaista elementtiä. Teko, eläin ja itse elämän elementti, joko vesi, taivas, sähkö, jää, maa tai tuli. Niin Wenessa kertoi, kuinka hänelle oltiin ennustettu, että hänen kolmannen lapsensa uni tulisi kertomaan jotain hyvin yllättävää, ja että tuosta lapsesta tulisi jotain hyvin suurta. Ja niin Wenessa oli vaipunut uneen valehdellen puolen vuoden päästä syntyvälle pojalleen tulevaisuuden. Hyvin kurjan tulevaisuuden, jos sitä Areon kannalta katsottiin.
Pelastajat saapuivat, ja löysivät uneen vaipuneen naisen poskipäät, sormet ja varpaat paleltuneina, ja veivät hänet nopeasti jälleen kylään. Onni oli, että ainoastaan kolmeen kymmenestä sormesta tuli kuolio. Tajuihin tullessaan, ja ollessaan tarpeeksi vahva muuttamaan takaisin omaan tupaansa Wenessa kertoi Dhuonille, että hänen täytyisi tarkkailla uniaan, koska heidän seuraavasta pojastaan oli ennustettu jotain hyvin tärkeää. Ja niin Wenessa näki sinä kuukautena monia unia, ja jos ei nähnyt, hän aamulla valehteli itselleen unensa sisällön. Ja niin saapui kolmannen kuukauden viimeinen yö, jolloin viimein Wenessa näki (tai aamulla kertoi nähneensä) juuri sen unen, jonka mukaan voitaisiin kertoa, mitä lapsesta tulisi. Nuo kolme elementtiä olivat Peura, Vesi ja Kuristaminen. Wenessa kertoi miehelleen nähneensä unta siitä, että hän oli ollut erään vuoristolammen rannassa pitämässä nilkkojaan vedessä, un rannalle oli tullut kaunis, vihreä peura. Peura oli ensin mylväissyt niin että kiviseinämät olivat kaikuneet, kunnes monet vesiputoukset olivat alkaneet ryöpytä tuohon vuoristolampeen. Peura oli siis ollut vedenhaltija. Peura oli mennyt uimaan lampeen, kun yhtäkkiä sen kaulaan oli pureutunut lumpeenvarsia, joita lammessa oli kasvanut. Eläin oli teutaroinut aikansa, kunnes oli tukehtunut ja painunut lammen pohjaan, nousten siltä kohta peuran muotoisena vesipatsaana, jonka silmät olivat olleet pelkkää tyhjyyttä, ja jonka sarvet olivat pelkkää kiinteytynyttä tihkusadetta.
Ja Wenessa oli herännyt. Ja nyt, hän oli Dhuonille sanonut, hän tiesi mikä hänen kolmannesta lapsestaan oli tuleva: vedenhaltija.
Ja niin puolen vuoden päästä syntyi pieni Areo maailmaan. Täysin tietämättömänä sille jo päätetyltä kohtalosta. Kun vauva oli kasvanut jo viidenvanhaksi lapsoseksi, päätettiin miestä koskeva ennustus täyttää. Toki se piti tehdä taidokkaasti, kuinka muuten. Ja aikaa ja vaivaa pitäisi kuluttaa enemmän kuin tarpeeksi. Dhuon rakensi perheelle uuden talon, kaukana kylästä. Sinne perhe pääsi muuttamaan puolen vuoden sisällä, ja Vuoristokyläläiset olivat enemmän kuin helpottuneita saadessaan tuon kiusanhenki Wenessan kauemmas. Ja samalla naisen lapset kauemmas omista lapsistaan.
Areo, jonka luonnolliseksi hiusten väriksi osoittautui helmiäisenharmaa, kuten kuohuava kevätjoki, halusi miellyttää kovin äitiään, ja kun nainen vihdoin leikkasi puolet pojan hiuksista pois ja tatuoi päänahkaan nuo merkit, nuori poika pidättäytyi itkemästä äitinsä iloksi, jonka käsitys pojastaan vahvana vedenhaltijana vain voimistui. Pojan ei annettu juoda vettä, eikä olla ulkona sateella, ei kastua koskaan eikä millään tavoin. Pojalle juotettiin vain vuohen maitoa, joka oli kallista, mutta Wenessalle tärkeää. Poika saisi kastua ensimmäisen kerran vasta silloin, kun Areo vihittäisiin vedenhaltijaksi. Kahden kilometrin päässä sijaitseva kylä, ja sen asukkaat olivat täysin tietämättömiä tatuoidusta pojasta ja tuon äidin hulluista suunnitelmista, kunnes eräänä kevätyönä, Areon ollessa melkein jo seitsemänvuotias, päätettiin poika viedä kastettavaksi. Ja niin unikolla ja muilla kasveilla huumattu Areo sidottiin lumpeenvarsiin niin ettei poika voinut liikuttaa käsiään tai jalkojaan ja kannettiin vuoristolammen rannalle. Dhuon oli pyydystänyt elävän peuran, ja sitonut sen kaulaan lummekorun, ja sitoi Areon peuraan kiinni. Harmi oli, ettei eläin kyennyt kannattelemaan seitsemänvuotiaankaan pojan painoa, ja siksi se piti säikyttää raahaamaan Areo lampeen. Ja ehkä hyvällä lykyllä tallomaan pojan sorkkiinsa.
Kun poika oli sidottu, Wenessa sohaisi eläinparkaa soihdulla, jonka tuonut mukanaan. Eläin kuitenkin säikähti väärällä tavalla. Se ei juossut lampeen, kuten oli otaksuttu, vaan loikkasi päin Dhuonia, joka hämmästyksissään kaatui vaimonsa päälle, jonka otteesta soihtu kirposi, ja lensi maahan. Peura lähti holtittomasti puoliksi raahaamaan tokkuraista Areota poispäin alkavasta metsäpalosta, aina lumirajalle, ja sen yläpuolelle asti. Siellä ilmeisesti peura oli saanut itsensä irti pojasta, joka oli tuupertunut hankeen.
Metsäpalo oli huomattu kylästä, ja sieltä oli lähdetty ajamaan vuorilla olevat vuohet suojaan. Suurta paloa ei saisi taltutettua, hillittyä vain. Lumirajalle asti se ehkä etenisi, ja toisesta puolesta pidettäisiin huolta, ettei se leviäisi kylään asti. Ja niin Areon isä, äiti ja vanhempi sisko kuolivat palovammoihinsa. Areon isoveli pääsi kuitenkin pakoon tappavalta tulelta ja myöhemmin hänet otettiin orpona erään lapsettoman perheen ottolapseksi.
Areon löytö oli silkka sattuma. Kukaan ei tunnistanut Areota siksi Wenessan nuorimmaksi pojaksi, olihan poika muuttunut paljolti viime näkemästä. Tatuoitu ja lumpeisiin sidottu poika löytyi lumirajan yläpuolelta, jonne vuohet oli tuotu pakoon. Vuohia paimentanut mies otti Areon mukaansa, ja vei kylään. Kaksi orpoa saivat kodin tuona yönä kylästä, eikä kumpikaan tiennyt toisen olevan veljensä. Areo menetti palan muistiaan jouduttuaan huumatuksi. Lisäksi miehen muistinmenetystä lisäsi se, ettei kyläläiset yhdistäneet Areota siihen ’Wenessan nuorimpaan’, vaan luulivat poikaa joksikin oudoksi, tuntemattomien kiertolaisten hylkäämäksi poikaraasuksi. Kuitenkin Areon veli, joka itsekin oli selvinnyt tuosta yöstä, ei koskaan ole kertonut kenellekään olevansa miehen veli. Ehkä hän salailunsa myötä lopulta unohti asian, ehkä hän vain ei ole koskaan kertonut.
Areo kuitenkin varttui kylässä hiljaisena ja kohteliaana poikana aina yhdeksäntoistavuotiaaksi asti.
PELEISSÄ TAPAHTUNUTTA @miehellä ei olla vielä pelattu.
To Tammi 07, 2010 3:29 pm