Little friend from the flask

Fore laskeutui alas Casalassan selästä. Täplikäs hevonen kiskaisi rauhattomasti hojia, jotka mies oli samalla ottanut pois kaulalta, kurottaen maahan, kohti pientä ruohotuppoa. Fore hymyili.
Vaikkakin Casalssan oli oikea diiva, herkkä ja tulisieluinen, ei ilmeisesti pieni ruuna voinut millään vastustaa ruoan kutsua. Oli siinäkin yksi. Onneksi kukaan ei ollut katsomassa, sillä silloin täplikkään maine hurjana hevosena menisi sen sileän tien. Forea nauratti edelleen viimeinen kohtaus Casalssan ja Keishiron kanssa. Kaksikko oli porhaltanut läpi Järvikylän kapeita katuja hevostensa selässä, ja kerännyt päällensä ropisten säikähtäneitä, ja hivenen paheksuvia katseita. Ei kuitenkaan kukaan niistä ääneen mitään snaonut, olivathan mafian mahtavan johtajan suojeluksessa olevat nuoret vesat kuin kuninkaallisia.

Asia, jonka takia Fore tuli myrskyjyrkänteelle asti, oli helppo. Miestä huvitti tehdä niin. Vähän aikaa sitten hänelle oli ilmoitettu, että miehen palveluksia ei vähään aikaan tarvittaisi. Mafia keskittyisi hivenen alle kuukauden lähinnä Yönsilmän uusien ihmisten palkkaamiseen ja matalan profiilin pitämiseen. Lähiaikoina oli sattunut vähän liikaa sitä sun tätä, joka nosti ihmisten epäilyä mafiaa kohtaan, joten niiden yli syytä vähentyä radikaalisti. EIkä nyt ollut aivan välttämätöntä tehdä kaikkea sitä likaista samaan syssyyn, saattoihan sitä porrastaakin. Joten Fore oli ottanut hivenen vapaata ja ratsastanut puolen päivän verran myrskyjyrkänteelle. Täällä mies ei voinut viipyä muutakuin muutaman tunnin, jos halusi kotiinsa ennen pimeää. Vaikka nopea hevonen Casalassan olikin, Fore ei käyttänyt sen jalkoja hyväkseen muulloin kun oli tarpeen, ja miksei mies olisi nauttinut maisemista, jotka sankassa metsässä ja sen aukeilla olivat ?

Mies jätti täplikkään ruunansa siihen popsimaan ruokaa ja otti viltin laukustaan levittäen sen hevosen päälle.- Tähän aikaan vuodesta tuuli oli kylmä, ja ohutkarvaiselle oli parempi saada jotain päälleen. Tai no, Fore ei ainakaan halunnut ottaa riskejä hevosensa terveyden takia. Jos se vaati huovan mukana kantamista, se tarkoitti sitä.
Mies laski laukkunsa maahan, ja otti toisen miekkansa pois selästään huotrineen päivineen. Toisen Fore jätti aina paikoilleen vyötäisille, sillä kuka saattoi tietäää, mitä seuraavalla sivulla miehen elämästä kertovassa kirjassa tapahtui. Parempi oli pelata varman päälle.
Fore käveli aivan jyrkänteen reunalle, jossa tuuli oli jo hyvin kova. Päivä oli syksyisen harmaa, ja tuuli kävi mereltäpäin suoraan jyrkänteelläseisojan kasvoihin heittäen hiukset pois kasvoilta. Vaaleanharmaat pilvet purjehtivat nopeasti mullertaen ja pyörteillen halki ilman. Saattaisi saada sadettakin niskaan vielä tämän päivän puolella. Mikäs siinä, sillä kylmä sade kasvoilla oli ennen kaikkea virkistävää.

Giselle oli lähtenyt samoilemaan kauemmas Järvikylästä. Nuori nainen ei ollut tähdännyt minnekään, hän oli vain tahtonut lähteä tutkimaanympäristöä. Nyt mustatukkainen siirsi Háliton käyntiin ripeästä ravista. Giselle laski ohjat pitkiksi ja antoi kimo-orin venytellä päätään. Hevonen heilautti muutaman kerran tummaa häntäänsä ja askelsi eteenpäin reippaassa tahdissa.
Oikeastaan Gisellen olisi kannattanut tutustua ennemminkin Järvikylään ja sen lähiympäristöön, mutta metsä oli ollut houkuttelevampi. Nainen oli tutustunut entiseen kotikaupunkiinsa vasta hetkisen verran, muutamia päiviä. Olihan Pássaron perhe ennen asunut vilkkaassa Järvikylässä, mutta kuusi vuotta Vuorikylässä oli kuitenkin pitkä aika. Alle kolmetoistavuotiaana paikat oli nähnyt eri tavalla, eikä Giselle enää tuntenut seutua kuin omia taskujaan.

Nainen oli nähnyt muutamia ilmoituksia vapaana olevista työpaikoista. Sellainenkin pitäisi ehkä hankkia, jos ei aikoisi kuluttaa entisiä rikkauksia viimeistä kolikkoa myöten. Ainoat paikat, joihin ilman kokemusta pääsi vaikuttivat olevan tarjoilijan pestejä. Giselle nyrpisti nenäänsä, muille tarjoilu ja palvelutyö ei sopisi hänelle.

Kaksikko alkoi lähestyä jyrkännettä. Myrskyjyrkänne, kyllä Giselle paikan nimen muisti. Nainen vilkaisi taivaalle ja näki harmaat pilvet. Noita hän ei ollut huomannutkaan sekametsän lehvistön alta. Kunhan ei tulisi suurempaa myrskyä, ei retki menisi kuitenkaan pieleen. Giselle pyyhkäisi tunikaansa suoremmaksi ja kaivoi tummansinisen viitan esiin. Tuuli iski kalliolle reippaana, joten nainen heitti viitan harteillaan, jätti kuitenkin hupun selkään.
Hálito oli jo hetki sitten kohottanut päänsä uteliaasti. Nyt sen sieraimet värähtelivät, ja Gisellekin huomasi täplikkään hevosen, ja pian myös nuoren miehen. Hän ei tuntenut olkitukkaista miestä, ei hevostakaan. Nainen keräsi ohjia hiukan käsiinsä ja pysäytti orin. Se ei onneksi ollut hionnut pahasti laukkapätkistä huolimatta, joten eiköhän se selviäisi, vaikka vieras oli nähnyt parhaaksi peitellä oman ratsunsa.
"Päivää." Ääni oli kohtelias, aavistuksen ylpeä, kuten aina. Mustatukkainen istui vielä Háliton selässä. Ehkä tässä voisi pitää tauon, ja kääntyä sitten takaisin. Giselle laski jälleen ohjat ja laskeutui alas satulasta, suoristi taas nopealla pyyhkäisyllä vaatteittaan ja kohotti sitten syvänsiniset silmänsä vieraisiin. Nainen huomasi suuret teräaseet, millainenkohan mies tuollaisia tarvitsi?

Forexte suuntasi katseensa kauemmas merelle. Muita Ikroja ei näkynyt tällä säällä, kaempana merellä lainehti sumua ja usvaa. Mutta meri itsessään, sen suolainen tuuli kasvoilla, se yksinomaan riitti syyksi matkustaa puolen päivän matkan verran Myrskyjyrkänteelle. Varsinkin jo miehellä oli tylsää.
Äkkiä kuitenkin takana oli joku, ja Fore kääntyi rauhallisesti ympäri katsomaan tulijaa. Vaikkakin henkilö olisi ollut vihamielinen, Fore luotti taitoihinsa siinä määrin, ettei ollut aina ensimmäisenä käsi miekan kahvalla ja toisella jo huitomassa. Ja sitäpaitsi, elämä oli tylsää, jollei ollut pientä jännityksen poikasta koko ajan.
"Päivää."
mies toisti ja kohotti huvittuneesti k´toista kulmaansa naisen kopeahkolle äänensävylle.
"Kävelylläkö neiti on ?"
Fore sanoi kääntyen nyt kokonaan kimon ratsunsa selästä alastulevan naisen puoleen ristien kätensä rinnalleen. Hevonen oli kaunis näky, hauskahkon värinenkin. Fore ei ollutkaan nähnyt tuollaista hevosta kuin kerran elämässään, mutta se olikin ollut jalostukseen käytettävä,. omistaja oli yrittänyt saada väriä varsoillekin. Tummat jouhet olivat hauska kontrasti muuten vaaleahkolle karvalle. Mies kuitenkin käänsi katseensa jälleen hevosen omistajaan tuon suoristautuessa parempaan ryhtiin vaatteiden suoristelemisen jäljiltä ja huomasi naisen hätkähdyttävän siniset silmät. Tahtomattaankin miehen kasvoille nousi virnistys, varsinkin, kun Fore huomasi heti perään naisen katseen miekassaan. Ilme kertoi paljon ja Fore olisi voinut vain ihan kiusallaan tokaista toisenlaisen olevan hevosen luona.
"Etkö ole ennen miekkaa nähnyt ?"
mies kysyi hivenen kiusoittelevasti, kunnes astahti askeleen eteenpäin ja ojensi suuren kätensä kohti naista.
"Forexte Symora."
mies sanoi. Kuuluisasta nimestä oli paljon hyötyä. Myrskyjyrkänteelle voisi eksyä myös muitakin kuin Järvikyläläisiä ja pelkällä nimen tuomalla reaktiolla mies saisi selville toisen kotikylän, tai sen, oliko tuo kyläläinen ollenkaan.

Gisellen katse oli jäänyt hetkeksi täplikkääseen ruunaan joka nautiskeli mehevästä ruohosta. Hálitokin oli painanut päänsä nurmikon sekaan ja tuuli pyöritteli sen tummia jouhia. Giselle katsoi nyt taas mieheen joka kääntyi ja tervehti. Nainen kyllä huomasi vaaleahiuksisen veikeän ilmeen, muttei hämääntynyt. Mustatukkaisen, omasta mielestään sivistynyttä, käytöstä naureskeltiinkin joskus. Ikäänkuin nuoren ihmisen olisi pakko olla kuten muutkin kaltaisensa, suuna päänä papattava kana tai kukko.
Iästä puheenollen, Giselle arvioi miehen itseään ehkä muutamia vuosia vanhemmaksi. Mutta hyvin pitkä nuorikko oli. Giselle ei pitänyt itseään lyhyenä, mutta tämän hujopin vieressä tunsi itsensä väkisinkin tapiksi.

"Niin. Ratsastusretkellä oikeastaan." Miekkonen näkyi mittailevan Hálitoa, kevyt hymy nousi Gisellen huulille. Ori oli valioyksilö, varsinkin jos sen omistajalta kysyttiin. Komean värin lisäksi hevosella oli mukava luonne, jota nainen oli saanut todistaa kimon syntymästä asti. Giselle katsahti taas täplikkääseen, sekin oli varmaan hiukan hienompia hevosia. Ei työhevosia peitelty täkeillä.
Vasta toisen virnistellessä Giselle ymmärsi katsoneensa asetta ehkä hiukan liian pitkään. Vieraan kysymys hivenen ärsytti naista mutta sen saattoi päätellä vain ohikiitävästä, pistävästä sävystä mustatukkaisen katseessa.
"Olen toki. Teidän miekkanne vain näyttää olevan tavallista koreampi." Ehkei aivan oikea sana, mutta kysyköön tarkennusta jos tahtoi. Giselle päästi hiukan pidättyväisen hymyn huulilleen.
Ei miekkonen leikinlaskustaan huolimatta tapoja unohtanut, ja mies ojensikin kättään tervehdykseen. Giselle ojensi joutsenmaisen kätensä suureen kouraan.
Nainen rypisti kulmiaan aavistuksen, nimi kuulosti kaukaisesti tutulta. Leikitteli muistin laitamilla kuin kevätvarsa, muttei kuitenkaan antanut kiinni. No, ehkä Symoran merkitys selviäisi myöhemmin. Johonkin hämärään se kuitenkin oli liittynyt...
"Giselle Pássaro."

Forextehymyili valloittavasti.
"Ratsastusretkellä. Tuleeko neiti kaukaakin ?"
Mies kyllä huomasi heti ensimmäisistä sanoista ja käytöksestä, ettei tämä nainen ollut aivan tavallinen hameväen edustaja. Näytti siltä kuin mustahiuksinen nainen tunsi asemansa, ja varmaankin kuului johonkin isompaan sukuun, jolla helposti rehvastella tavallisille kujantallaajille. Fore itse ei oikeastaan asialle mitään voinut, kun oma pärstä kuului niiden joukkoon, joka jo Järvikylän pikkulapsillekin opetettiin: Tuo on suuri herra, tuota ei saa suututtaa. Toki tuntemus toi etuja, mutta toi se kyllä haittoja. Ei oikeastaan missään voinut olla rauhassa, ilman jonkinasteista tuijotusta. Paitsi sitten ehkä Yönsilmän tupaten täydessä salissa huppu silmillä.
Mutamaan kertaan mies oli harkinnut lähtöä vaikkapa Vuorikylään muutamaksi viikoksi, mutta ajatus oli kariutunut heti työhön. Arvaamaton tarve saattaisi tulla minä hetkenä hyvänsä, eikä miestä katsottaisi kovin hyvällä, jos tuo sanoisi oleilleensa noin muuten vaan VUorikylässä, lähestulkoon toisella puolella Ikraa. Toisin sanoen, Fore saattoi tehdä vain pieniä, päivänkestäviä retkiä jonnekin Järvikylän lähimaastoo, sillä Fore oli jo oppinut, että vaikka hänelle sanottiinkin, ettei apua tarvittaisi muutamaan päivään, saattoi jo seuraavana iltana juoksupoika tulla hengästyneenä ovelle kolkuttelemaan.

Forexte laittoi myös merkille siron käden, ja tavan, jolla nainen sen ojensi kohti miehen kättä. Selkeästi jonkinsortin ylemmistöön kuuluva neitonen, epäilemättä. Tai sitten taitava huijari, mistäs sitä koskaan tietää.
Fore puristi pikaisesti naisen hetnoja sormia, ja päästi irti. Vaikkei miehen käsi ollutkaan mikään työmiehen karkea ja rakkoinen koura, ei mies viittinyt runnoa naisen sormia yhtään sen enempää. Fora laittoi myös merkille nimen, ja kulmien kurtistuksen naisen kasvoilla, kun mies mainitsi omansa. Nainen oli saanut Foren mielenkiinno heräämään ja vähän aikaa kuluikin siihen, että olkihiuksinen teki havaintojaan ja yhdisteli punaisia lankoja.
Jossain vaiheessa kuitenkin Fore ymmärsi hetkellisen hiljaisuuden äyneen vähän liian pitkäksi ja sanoi lopulta rauhalliseen, hivenen jopa venyttelevään sävyyn.
"Mistä mahdat olla ? Olen Järvikylästä, ja on kyllä aivan mahdollista että sinäkin olet sieltä suunnalta, suuri kylä, ja vaikeamman puoleista pitää mielessään kaikki vastaantulijat."
mies tokaisi ja laittoi kätensä selän taakse. Miehen viitta ei enää suojannut kylkiä, ja viileä tuulahdus pääsi miehen selkään asti selässä olevan viitan leyhähtäessä yhtäkkiä lähes hartioiden tasolle miehen takana. Fore kuitenkin laski kätensä jälleen kyöljilleen, ja kääntyi kohti merta pysyen hiljaa ja punniten seuraavaa siirtoaan. GIselleksi esittäytynyt mustahiuksinen nainen ei ollut niitä tavallisimpia, ei, se piti myöntää.

Giselle uskoi tunnistavansa mikä miehen luonteen tyyppi oli. Forexten eleet olivat miellyttäviä, jonkin sorttinen hurmuri vehnähiuksinen taisi olla. Symoran nuorukainen vaikutti kuitenkin melko mukavalta hivenen ärsyttävän aloituksen jälkeen. Siniviittainen hymyili taas, samalla tavalla kuin melkein aina: hienostuneesti, muttei kuitenkaan ärsyttävän ylpeästi. Vaikka sehän oli jokaisen katsojan päätettävissä.
Ylväs käytös todellakin oli tärkeää Gisellelle. Suvun rapistumisesta huolimatta nainen yritti joskus lähes pakkomielteisesti olla kuin kuuluisi edelleen suureen ja mahtavaan sukuun. Giselle lohduttautui sillä, ettei hän itse ollut ollut syypäänä Pássaroiden kohtaloon. Nainen tunsikin hiukan katkeruutta niitä tuntemattomia kohtaan jotka sotkivat asiat. Kun heidän nimensä saisi käsiinsä...
Hetkellinen ajautuminen pois hetkestä taisi näkyä naisen silmissä. Giselle kuitenkin heräsi ajatuksistaan pian ja korjasi taas siniset silmänsä ja hilltyn hymyn Forextea kohti.
"No, kyllä matkaan meni puolisen päivää." Viitta kahahti hiljaa kun nainen vilkaisi hevostaan. Se söi kaikessa rauhassa vehreää ruohoa eikä tuntunut välittävän puuskittaisesta tuulesta. Giselle katsahti vielä nopeasti tummahkolle taivaalle ennen kuin katsoi jälleen Forextea. Tuntui hassulta katsoa puhekumppaniaan niska hiukan kenossa. Missä ihmeessä Giselle oli kuullut nimen Symora? Oliko se kenties kokonainen suku pitkänhuiskeita ihmisiä? Ehkei sentään.

Nainenkin veti kätensä kevyesti pois ja jätti sen sivulleen. Forexte ei vaikuttanut miltään tukkijätkältä. Olemus oli siisti, eikä miekkosella ollut ainakaan tänään päivätyötä. Ehkäpä muillakin oli aikaa retkeillä keskellä päivää.
Työnhaku kävi taas Gisellen mielessä. Tarjoilija. Se kuulosti todella rahvaanomaiselta. Ehkä pitäisi kuitenkin tyytyä siihen, ainahan saattoi lopettaa...
"Minäkin tulen Järvikylästä." Mitä Forexte tarkoitti? Selvästi päinvastaista mitä sanoi, Giselle sai vaikutelman että miehen mielestä mustatukan olisi pitänyt tuntea hänet. Hetken Giselle pohti pitäisikö selittää elämänkaarensa asuinpaikkojen suhteen. Olisiko tyylikästä ruveta lavertelemaan kaikkea ihmiselle josta tiesi vain nimen? Nainen kuitenkin päätti puhua, ehkäpä sitten voisi jopa itsekin kysyä Forexten sukunimestä.
"Ehkä. Asuin kolmetoistavuotiaaksi saakka Järvikylässä, mutta sitten perheeni muutti Vuorikylään. Hiljattain tulin takaisin lapsuuskaupunkiini kokeilemaan omia siipiäni ." Ehkäpä herra Symora nyt voisi vihjata minkä takia naisen pitäisi tietää täplikkään hevosen omistaja?
Tuulenpuuska painoi jyrkänteelle selin olevan Gisellen viitan tiukemmin naisen selkään ja kylkiin Forexten viitan lepattaessa takana.
"Sukunimesi kuulostaa tosin tutulta... Olen varmasti kuullut sen joskus." Siniviittainen kohotti kysyvästi toista kulmaansa.

Forexte kääntyi sivuttain tuuleen katse kuitenkin edelleen naisen koreissa kasvonpiirteissä ja risti kätensä rinnalleen ja vaihtoi painon toiselle jalalle.
Fore oli hivenen levoton. Asia saattoi johtua liiallisesta rauhasta, joka tuulisella myrskyjyrkänteellä oli, tai vain alitajunnasta. Olkitukkainen kun oli tottunut menevämpään suraan, eikä niinkään tälläiseen hillittyyn, vaikkakin isosta suvusta oli. Mies oli hyvin kouluttautunut, mutta viettänyt suurimman osan lapsuudestaan kaduilla vandalisoiden ja pellolla hevosen selässä miekalla huitoen, ja myös miehen ystävät olivat sitä sorttia. Kauaa ei jaksettu vain seistä paikallaan, vaan kohta isot miehet vetelviät miekkoja huotrastaan ja syöksähtelivät kuin pikkulapset puumiekkojensa kanssa.
Mies nyökkäsi naisen sanoille, mutta katsahti sitten täplikkääseen hevoseensa.
"Onko kimosi erityisen seurallinen ?"
mies kysyi yhtäkkiä, ja odottamatta vastausta kiiresti Casalassanin luo. Mies nimittäin oli huomannut tavan, jolla täplikäs oli kimoa mulkoillut ja päättänyt, ettei halunnut alkaa taltuttamaan täplikästään jos tuo päättäisi kimoon hermostua. Casalassan nimittäin oli hivenen omistuishaluinen kaiken suhteen, eikä päästänyt muita hevosia oikein lähelle, ei ruokansa, itsensä, tai omistajansakaan. Ja jos Casalassan päättäisi että toinen tuli liian lähelle niin se oli sitten kyytiä kohteelle, että risuille ja männynkävyillekin.
Fore nappasi hevosen suitsista kiinni ja nykäisi ruunan pään alemmas. Rauhoitellen samalla koskahtelevaa täplikästä mies lähti taluttamaan ruunaa muutaman ympyrän verran edestakaisin, kunnes palasi Gisellen luo.
"En halunnut ottaa riskejä. Tämä tässä on kova tappelemaan."
Mies naurahti ja rapsutteli nyt jo raukeaa hevostaan tuon roikottaessa päätään alhaalla. Fore päästi ohjista irti, ja antoi ruunan laiduntaa jälleen vähän kauempana Gisellen kimosta.

Fore risti jälleen kätensä rinnalleen, nyt kun tilanne oli rauhoittunut ja kuunteli naisen selostuksen kylien vaihdosta. Mies nyökkäsi ja hymyili sitten.
"Ai, nyt käsitän. Et varmaan muista Järvikylästä ihan hirveästi ?"
mies kysyi ystävällisesti ajatellen samalla mielessään. Olisi karhunpalvlus olla kertomatta naiselle mafiasta, jos tuo nyt ei sitä enää muistaisi, mutta inhottavaa myös alkaa kertoilla itse asiasta. Se olisi melkein sama kun kerskailisi. Fore rypisti kulmiaan, ja jäi odottamaan naisen vastausta, ennekuin alkaisi turinoimaan työnantajastaan, ja isoisänsä toisen veljen lapsesta, Symoran johtajasta, sen enempää.

Giselle seisoi rauhallisena paikoillaan, mustatukkainen ei ollut nyt tullut vilkaisseeksi hevosia. Hálito oli piitannut täplikkäästä ihmeen vähän, ehkäpä vehreä ruoho oli vallannut orin huomion.
Nainen katsoi Forextea hiukan kysyvänä tämän tiedustellessa orin sosiaalisuudesta, mutta kun mies oli nopeasti kiepahtanut hevosensa luokse Giselle ymmärsi yskän.
"No, se viihtyy ehkäpä parhaiten omissa oloissaan..." nainen sanoi ja seurasi katseellaan Forexten ja täplikkään hevosen menoa. Giselle heilautti katsomaan kääntyneelle Hálitolle kättään ja viittansa lievettä, että ori ymmärtäisi pysyä tarpeeksi kaukana. Kimon kallistellessa päätään nainen teki käsillään poispäin huitaisevan eleen ja Hálito lähti löntystelemään hiukan kauemmas.
Nyt mies talutti hevosensa Gisellen luokse. Nainen katsoi täplikkään luonteikkaitta, vaikka nyt jo rauhoittuneita silmiä. Sitten siniviittainen hymyili naurahtavalle Forextelle.
"Ymmärrän. Hálito, minun hevoseni, on melko rauhallinen oriksi." Giselle vilkaisi vielä kimoa joka oli nyt reilun kymmenisen metrin päässä pää heinikossa.
"Mikäs täplikkään nimi on?" Kyseinen hevonen oli myös ryhtynyt laiduntamaan jälleen. Hymy kareili edelleen sinisilmäisen kasvoilla, nainen piti eläimistä. Vaikka ne olivat joskus hiukan hankaliakin.

Giselle katsoi taas Forextea ja nyökkäsi tämän oletukseen.
"Aivan." Kuinka hän olikin voinut unohtaa niin paljon Järvikylästä? Naisesta tuntui ettei hän olisi enää tuntenut kaupunkia fyysisesti, ei sen tapoja tai merkkihenkilöitä. Osa asioista alkoi palautua mieleen ja loput hän selvittäisi itse. Täytyisi näiden luontoretkien sijaan alkaa tutustua kaupunkiin, jos vaikka jo seuraavana päivänä... Oli harmi, ettei Giselle oikein tuntenut Järvikylästä ketään niin hyvin että olisi voinut pyytää esittelemään kylää. Nainen oli varma että lapsuusmuistojen ansiosta hän kyllä oppisi paikat pian uudelleen, kunhan ne vain muistuttaisi ne itselleen.
Forexte ei ollut kuitenkaan kommentoinut mitään nimeään koskien. Unohtikohan mies kysymyksen hevostaan rauhoitellessa? Tällä tyylillä Gisellen Järvikylään tutustuminen ei olisi ainakaan liian joutuisaa.

"Casalassanhan se."
mies tokaisi vilkaisten täplikästänsä.
"Välillä ajattelen että tuollainen rauhallinen olisi mukavampi. Ei tarvitsisi aina olla katsomassa perään tai juoksentelemassa sinne tänne ihmisten perässä hevoseni aiheuttaessa sekasortoa ja tuhoa."
Fore virnisti. Ehkä puheet nyt olivat vään liioittelua, mutta vain vähän.
"Mutta oikeastaan, tulen ehkä paremmin toimen tuollaisen eläväisen elikon kanssa. Ei ainakaan jännitystä puutu. Tai jos puuttuu niin uskollinen valkea ratsuni on auttamssa kohtauksenjärjestämisessä."
mies sanoi ja risti jälleen kätensä rinnalleen tilanteen jo rauhoittuessa.

Ajatusten siirtyessä jälleen Gisellen kotikylään ja Järvikylään ja sen semmoisiin Fore vihdoin muisti että Giselle oli ehtinyt kysyä kysymyksen miehen sukunimestä. No, jos kerran noin suorasti osasi kysyä, niin ei mies nähnyt enää minkäänlaista estettä naisen suojelemiselle. Kyllä tyttönen varmaan totuuden kestäisi, kun ei näyttänyt sieltä hennoimmasta päästä edes olevan.
"No asiahan on niin, että jos et satu muistamaan, Järvikylä on jaettu kahteen osaan. Vähän niinkuin hyviin ja pahoihin. SIis hyvät ovat tämä 'normaali' porukka. Siisti paikka ja kaikenlaista muuta vastaavaa. Ei rikoksia. Vartiosto turvaa kaiken. Mutta on sitten tämä vähän pimeämpi puoli jota hallitsee mafia."
mies sanoi ja nosti katseen polvistaan.
"Symoran mafia. Että siinäpä se. PIkkuserkkuni isä, eli isoisoni veljen lapsenlapsi, eikun siis lapsi, on mafian johtaja. Ei kovin lähesitä sukua mutta.."
mies keskeytti hetkeksi, sillä 'olen silti häneen suhteellisen hyvissä väleissä' olisi kuulostanut jonkinsorttiselta uhakaukselta tai riidanhaastamiselta.
"Mutta kuitenkin."
mies jatkoi vielä ja hymyili yrittäen peittää sillä pientä aukkoa, jonka sanoihins aoli jättänyt.

Giselle hymyili miehen kuvaillessa ratsuaan. Casalassaniksi ristitty eläin tuntui tosiaan tuntevan arvonsa. Diivan elkeitäkin täplikkäässä oli. Mustatukkainen pystyi kuvittelemaan Forexten karauttamassa hevosen kanssa ympäri kylää.

Nainen käänsi katseensa tarkkaavaisesti Forexten puoleen tämän alkaessa kertoilla Järvikylän jaosta. Giselle nyökkäsi hitaasti, kyllä hän sen verran muisti. Tietyille alueille oltiin varoiteltu menemästä. Naisen mieleen nousi myös tuokio lapsuudesta, jolloin hänen isänsä oli tullut hakemaan mustatukkaa kotiin kun oli huomannut että tyttö oli leikkimässä eräiden lasten kanssa. Osa oli vanhoja tuttuja, mutta muutamaa vieraampaa isä oli katsonut pitkään ja Giselle oli lähtenyt tämän kanssa kotiin. Matkalla isä oli varoittanut enää leikkimästä niiden lasten kanssa, eikä uusia tuttavuuksia ollutkaan enää näkynyt. Myöhemmin Giselle oli kyllä ymmärtänyt heidän olleen toiselta puolelta, kenties jonkin mafiaperheen lapsia.

Forexte nosti katseensa, ja tämän kertoessa Järvikylän mahtimafian nimen ääneen Gisellenkin viileitä kasvoilta saattoi lukea hienoista järkytystä. Nainen kuitenkin kokosi itsensä nopeasti, palat olivat todella jysähtäneet paikoilleen. Niin tietenkin, Giselle muisti nyt, että Symoran mafia oli se, josta eniten puhuttiin. Se oli erityisasemassa, kukaan ei tuntunut saavan symoralaisia mistään kiinni...
Valaistumisestaan huolimatta Giselle sisäisti seuraavatkin lauseet. Sinisilmät mittailivat Forextea uudestaan, ja tämän kuitattua asiansa Gisellen katseessa oli eroa. Hän katseli tarkastellen miehen silmiä, mutta nyökkäsi sitten ja lopetti tiiviin tutkiskelunsa.
"Vai niin." Ääni oli jollain tapaa hyväksyvä.
Selvä, vai oli vehnätukkainen mafiasuvun vesoja... Giselle vastasi hymyyn omallaan. Ainakin miekkonen oli mielenkiintoisempi kuin keskirivin tallaaja. Eikä Giselle varmasti pelkäisi, Forexte sai olla vaikka rikollisten kuningas, mutta olkoot vain.
Seuraavaa puheenaihetta miettiessä naisen pää tosin löi tyhjää. Mistä vielä voisi alkaa jutella mafiamiehen kanssa?

Oli hassunkurista seurailla naisen kasvonilmeiä, jotka vaihtuivat selkeästi kiinnostuneesta ja tarkaavaisesta hienoiseen järkytykseen, ja jälleen hivenen piilottelevaan perusilmeeseen. Nainen oli yhdistänyt päässään kaksi helposti solmittavaa punaista lankaa, ja tajunnut asian ilman Fpren selittelyitä. Naisen edessä seisoi pesunkestävä mafian 'juoksupoika', kuten Fore itseään hienovaraisesti kutsui. Homma kuitenkaan ei ollut pelkkää viestien viemistä. Välillä tarvittiin toki viestin tehostamiseksi pitkä kahta miekkaa heilutteleva lihaskimppu.
Hivenen vaivaantuneen hiljaisuuden aikana Fore ymmärsi, että nainen kohteliaasti koitti keksiä jotain sanottavaa, mutta epäröi hieman, minkä aiheen ottaa esille yhtäkkiä rikolliseksi paljastuneen miehen kanssa. Tai ei toki rikolliseksi, Vanha kunnon Luren piti huolen että vartiosto pysyi tyytyväisenä ja ennekaikkea hiljaisena sekä siistinä kulkevista juoruista. Vaikkakin jo pikkulapsi Järvikylästä tiesi että kaiken takana oli Symora.

Fore naksautti niskaansa taaksepäin hymyillen hivenen huvittuneesti samalla, mutta piilottaen sen sitten huolellisesti.
"Sinua ei näytä pelottavan. Miksi ?"
Fore kysyi yhtäkkiä lähinnä kiinnostuneena. Yleensä kun ihmiset kuulivat sukunimestä ja mahtavista tukijoukoista, jotka kostaisivat pienimmänkin vehnätukkaista kohtaan tehdyn virheen he ensinnäkin mykistyivät ja sitte joko alkoivat liehakoimaan tai vaihtoehtoisesti pakenivat paikalta niin nopeasti kuin vain kykenivät. Se oli Foresta vallan harmittavaa, ettei ihmisillä ollut sen verran selkärankaa katsoa toista ihmistä silmiin, oli tuo millainen tahansa, oli nyt positiivisesti yllättynyt Gisellen oikeastaan varsin normaalista reagoinnista. Kutenkaan mies ei voinut kerta kaikkiaan vastustaa kiusausta kysyä yhtä pientä viatonta kysymystä koetellakseen vähän naisen hermoja.

Tuuli innostui hetkeksi pöllyttämään naisen hiuksia. Myrskyjyrkänteeltä ilakoi lähes aina villi merituuli. Vireen rauhoituttua Giselle pyyhkäisi huolellisesti, yhdellä liikkeellä otsahiuksensa takaisin sivuun.
Tummasilmäinen tarkasteli miestä hiljakseen, tunkeilematta mutta kuitenkin tutkivasti. Oliko Forexten hymyssä ollut huvittuneisuutta tilanteesta? Giselle ei voinut olla varma, mies kun oli niksauttanut päänsä takakenoon. Eikä mustahiuksista olisi voinut kuvitella kipittämässä hullunkurisesti olkitukkaisen taakse tarkistamaan, näkyisikö virneestä uusia sävyjä sieltä päin. Ja miehen päänuppi kohosi tietenkin taivaisiin asti, joten ilmeet jäivät ehkä joskus selvittämättä. Siniset silmät kävivät maassa, eikä niiden tarkoitus ollut suinkaan väistää Forexten katsetta, vaan Giselle mietti miten kauas pitkänhuiskean mafioson täytyikään katsoa vain vilkaistakseen maahan.
Forexten kysymys teki kieltämättä Gisellelle hiukan epämiellyttävän olon, mokomakin oli saanut ikävän epäilyksen luikertamaan tummakutriseen päähän. Nainen voisi lähes sanoa tietävänsä, että miekkonen oli tehnyt sen tahallaan. Vaikka tarkasti ajateltu, mitä Giselle ei kuitenkaan tehnyt, aihetta pelkoon olisikin.
"No..." Giselle katsoi mafiavesan silmiin, "en kai ajatellut asiaa tarpeeksi tarkasti. Vaikka tottahan minun pitäisi, niinhän?" Näennäisen kohteliaan hymyn ja tyynen äänensävyn takaa saattoi joku älykäs kyllä huomata ilkikurisen piruilun.

"Oliko se kehotus lähteä?" Giselle totesi hiukan naurahtaen, nyt näyttäen avoimemmin sen ettei ottanut kysymystä uhkauksena.
Kuin lukien sanat naisen huulilta Hálito vilkaisi emäntäänsä, mutta katsahdettuaan vielä täplikkääseen hevoseen kimo painoi päänsä terveen vihreään heinään. Orin nimi tarkoitti tuulta, ja se tuntuikin viihtyvän mainiosti Myrskyjyrkänteellä.

Gisellenkin mielessä kävi miten ihmiset yleensä suhtautuivat mafian jäseniin. Naisenkin käytös olisi varmasti ollut erilaista, jos hän olisi etukäteen tunnistanut vaaleahiuksisen mafian jäseneksi. Ei hän kuitenkaan jo hetken keskustelun jälkeen täysin muuttuisi, se vaikuttaisi typerältä. Eikä Giselle olisi halunnutkaan.