Peace of cake, shall we?

// Ihminen, free ride //

Tavernassa kajahteli musiikki ja puheensorina. Baarirtiskillä baarimikko jakeli juomia kolikkoja vastaan ja nauru raikasi siellä täällä. Yönsilmän asiakasto ei kuitenkaan ollut aivan tavallisimmasta päästä. Useassa pöydässä istuja kantoi miekkaa selässään, puukkoa lanteillaan, piti huppua päässään ja sammutti kynttilät istuessaan pyötään. Puhuttiin joissain paikoissa kuiskaten, jossain kinattiin. Tervetuloa alamaailman sydämeen.

Puhe lakkasi kuin seinään. Sisään asteli pitkään, mustaan, hopeasolkiseen viittaan pukeutunut mies, joka laski viitan rennosti oven vieressö olevaan tyhjään naulakkoon. Hetken hiljaisuus kesti muutamia sekunteja. Nyökkäyksiä vaihdettiin tuon tunnetun henkilön astellessa kohti baaritiskiä, istuen paikalle, joka oli lähellä leikkivää tulta. Mies napsautti sormiaan ja pian sai pyödälle, eteensä lasin hehkuviiniä kalleimmasta päästä. Puheensorina palasi ennalleen, mutta vielä varovaisempana kuin aikaisemmin. Paikalle oli saapunut Keishiro Symora.

( toivottavasti et oo kyllästyny muhun koska tungen tännekin. olen paha mies. )

Fenix oli istunut rauhassa iltaa Yönsilmässä jo muutaman hetkenkin, nurkkapöydässä yksin, nojaillen tuolinsa kanssa seinään ja katsellen alamaailman menoa. Puhetta, naurua, laulua, musiikkia, sitä normaalia mitä saattoi tavata täysin kunniallisessakin tavernassa, mutta tietenkin tämä paikka oli erilainen. Koska kaikki tiesivät toistensa taustaa ainakin sen verran, mitä ammattia kukin harjoitti, kenen kanssa veljeili ja kenen ei. Ja sen lisäksi jokainen kantoi jotakin terä- tai lyömäasetta mukanaan eikä kukaan sanonu siihen mitään, ihmiset piiloutuivat huppuihinsa. No, itseasiassa nainen oli itsekin jättänyt viittansa päälleen ja vetänyt hupun syvälle päähänsä, tarkkaavaisten vihreiden silmiensä peitoksi jotka toisinaan häiritsevän kirkkaasti loistivat mustien hiusten takaa.

Keskustelun taukoaminen sai naisen kuitenkin kohottamaan päätään ja vilkaisemaan varuillaan hupun alta. Toinen käsi puristi parimetrisen kepin kahvaa, toinen piteli rennosti kiinni juomalasista. Pian keskustelun taukoamiseen löytyikin syy melko läheltä Fenixiä itseään, baaritiskin ääreltä. Itse herra Keishiro Symora, oli päättänyt liittyä rahvaan alamaailman joukkoon nauttimaan illan antimista. Nainen hymyili itsekseen vinosti, mutta ehkä hivenen katkerastikin. Joillakin oli se etu, että sanomalla nimensä tai välillä vain näyttämällä naamansa sai piireissä kaiken tarvitsemansa, parasta laatua tietenkin. Kakkoslaatu ei tullut kysymykseenkään. Sen sijaan toiset joutuivat kituuttamaan muutamalla kolikolla, etenkin huonoina aikoina. Vaikka varkaat tietenkin veivät kunnon ihmisiltä rahaa kuin sukkia, huijarin osa oli kovempi. Toisinaan pyyhki hyvin, toisinaan ei. Fenix naputti kynnellään pöydän pintaa kuunnellen puheensorinan palautumista. Nauru oli kuitenkin hiljentynyt melkein kokonaan. Sitä se teetti.

Keishiro katseli ympärilleen. Miehellä ei ollut syytä peitellä kasvojaan, sen enempää kuin huotrassa lepäävää hopeamiekkaansakaan. Candiego ei ollut eksynyt tänään mukaan, sääli. Forexte relläsi keskustassa Keishiron isän antamalla tehtävämatkalla. Keishiro oli saapunut Yönsilmään oikeastaan hoitamaan suhteitaan, mutta tuli nyt toisiin aatoksiin. Nurkkapöydässä seinään nojaili kaapuun pukeutunut nainen. Keishiro teki nopean katauksen naisen juomaan, yksin kertaista ja kohtuu halpaa, ei siis rikkaimmasta päästä, eikä yhteyksissä mihinkään suurempaan jengiin. Keishiro vinkkasi kyypparin paikalle ja pyysy hehkuviinin kahtena. Useamman kultakolikon juomat tuoksuivat hennosti raikkaille viinirypäleille ja lämmölle. Keishiro nappasi lasit käsiinsä ja käveli muitta mutkitta seinään nojailevan luokse.

Oliko Keishiron tämän illan kohde onnekas vai huono-onninen, siitä oli silläkin hetkellä tarvenassa kaksia mielipiteitä, joista yhtäkään ei sanottu ääneen edes katseissa. Keishiro ei silti hakenut mitään muuta kuin juttuseuraa, for now. Tummatukkainen asteli puisen pyödän viereen ja soi huppu päiseen silmäyksen.

"Suotteko kohottaa maljan seurakseni?" Keishiron kohtelias, pehmeä ja puhdas ääni esitti kysymyksen. Tavernan äänet olivat palanneet lähes ennalleen, sillä kun Keishiron asiakin tältä illalta oli tullut selväksi, ei tarvinnut kenenkään olla enää niin varuillaan. Ja Keishiro tiedettiin kuitenkin hyväksi tyypiksi, mieshän hoiti Symorojen asioita siskoaan Meiliaakin vähemmän.

Hivenen yllättyneenä Fenix kohotti katseensa mieheen, joka oli tullut tarjoamaan seuraansa. Pahaiselle nimettömälle pikkuiselle joka majaili jossakin seinänvierustajja yksinään, pitämättä hauskaa mutta toisaalta synkistelemättäkään. Nainen ravisti huppunsa alas katsellen hetken mietteliäästi toista. Tietenkään kieltäytyminen mahtimiesten seurasta ei kysymykseenkään olisi tullut kenellekään, ehti sekin vaihtoehto livahtaa tämän päässä. Mitään varsinaista syytä kieltäytymiseen ei Fenix kuitenkaan nähnyt ja vaikka olisi, olisi vastaus luultavasti silti ollut sama. Vaikka mihinkään jengeihin nainen ei halunnut toistaiseksi ujuttautua, ei ottaa kontaktia, olisi ollut perin tyhmää kieltäytyä, jos halusi säilyttää paikkansa alamaailman piirissä.
"Miksipä en, herra Symora", nainen lausahti kohteliaasti, kiepauttaen sulavalla liikkeellä tuolin toisen pöydän äärestä, samassa pöydässä kun ei enää tuoleja ollut, alun perinkin sen äärellä oli viihtynyt vain Fenixin istumapaikka. Tämä suoristi selkänsä siitä hienoisesta kyyrystä jonka seiniin nojailu väistämättä aina aiheutti.

"Joskin jos tästä joudun maksamaan, ei minulla ole varaa pitää teille seuraa", Fenix kuitenkin sanoi, katsellen miehen pitelemiä laseja. Hyvälaatuista tavaraa täällä sai näemmä kun pystyi siitä maksamaan tai sai moista pelkillä suhteilla, mutta köyhempien oli pakko tyytyä toiseen. Naisella ei olisi ollut rahaa edes yhteen hehkuviiniin. Joten jos Keishiro aikoi tilata Fenixille juoman Fenixin laskuun, olisi kohtalo varsin kurja. Vaikka toisaalta toki miehen maine tunnettiin, rennoksi ja hyväksi tyypiksi noin yleisesti oli tätä kuvailtu, mikä oli aina tietysti helpotus kuulla. Siltikin nainen aikoi itse muodostaa oman mielipiteensä, eikä mennä vain kuulopuheiden perusteella. Fenix hymyili ystävällisesti pyyhkäistessään kurittomat otsahiuksensa sivuun.

Keishiro hymyili naisen nykäistessä tuolin viereisestä pyödästä ja samalla tarkasteli naisen vihreitä silmiä. Harvoin tapasi noin räikeän vihreitä silmiä... Keishiro hymyili yhä ja laski juomat pöydälle, toisen Fenixin eteen viitaten samalla tarjoilijaa hakemaan Fenixin edellisen juoman pois pöydästä. Tarjoilijapoika käveli heti reippain askelin paikalle jättäen edellisen tehtävänsä kesken, kysyi ohimennen tahtoisiko Keishiro jotain muuta ja sai mieheltä pään pudistuksen ja nopean hymyn. Ruskea silmäinen istui pöydän äärelle ja katsoi nyt puhekumppaniaan silmiin.

"Kerta tiedät nimenkin, tiedät etten paikan yhtenä omistajana maksa sen antimista, sen puoliin minun seuranikaan tarvitse niistä maksaa. Ja olkaa niin hyvä, kutsukaa Keishiro." Mies esitteli itsensä ja piti koko ajan katsekontaktin tarkkailen toisen silmiä ja ajoittain niiden eteen laskeutuvia hiuksia. Mikäköhän oli tämä nainen olijoitaan, ainakin kovin kotoisesti Yönsilmässä istui, eli ei kysymystäkään ettei olisi osa sen kävijäkuntaa.

Nuorehko tarjoilijapoika reippaasti totteli Keishiron viittausta noutaen Fenixin edellisen, vähäksi käyneen juomatavaran pois, tosin tälle toiminnalle nainen ei suonut katsettakaan. Tämä naurahti kepeästi.
"Parempi silti katsoa kuin katua", Fenix totesi kohteliaasti ottaessaan toiseen siteisiin käärittyyn käteensä miehen tarjoaman hehkuviini lasin, katsellen nestettä kiinnostuneesti. Nainen tiesi tavaran olevan hyvää, mutta itse ei ollut ikinä päässyt moista kokeilemaan. Toisen etunimeltäkutsumispyyntö sai tämän hymyilemään hetken aikaa vinosti, vaikka tuskin toinen arvaisi mille. Mikä vimma kaikilla oli pyytää kutsumaan etunimeltä ja sinuttelemaan, joko tai, tai molempia. Fenixin päähän oli iskostunut automaattinen tapa teititellä ja kutsua herraksi ja rouvaksi. Silloin, kun tämä oli vielä ansainnut äidilleen rahaa hanttihommissa majatalossa, oli paikan omistaja paukuttanut päähän tavat, teitittele, kutsu "herraksi" tai "rouvaksi" tai "neidiksi" ja kohteliaasti, etkö tyttö tajua. Koulutus oli jättänyt jälkensä käytöstapoihin ja niistä oli vaikea päästää irti.

"Selvä sitten", Fenix kuitenkin sanoi, luvaten itselleen nyt yrittää muistaa kutsua toista vain etunimellä. Ilman herraakin, kenties, jos se sattuisi onnistumaan. Toki piti kunnioittaa itsensä mafian johtajan pojan pyyntöä.
"Minä olen Fenix", nainen esittäytyi lyhyesti, vilkaisten nopeasti tavernan toimintaa, vaikka tuskin se miksikään muuttuisi. Rettelöintiäkään nyt ei todellakaan joka päiväkään nähnyt, mutta tavaksi oli käynyt tutkia ympäristöä missä ja milloin vain. Kohta kuitenkin tämä kiinnitti vihreät silmänsä jälleen Keishiroon.

Keishiro istui tuolillaan rennosti, toinen kenkä toisella polvella, nojaten tuolin selkänojaan ja pyöritellen hehkuviinilasia punaisen nesteen pyöriessä pitkin ohuen lasin reunoja. Kallista, niin lasi kuin juomakin. Juoman arvoinen lasi. Lasin arvoinen juoma. Keishiro katseli koko ajan naista, joka pian esittäytyi Fenixiksi. Ah vai se olet sinä. Ajatteli Keishiro. Lähes tulkoon täydellisen nimimuistin omaavana Keishiro tiesi huhuja, tytöstä joka oli tullut jostain muualta, joka kyseli ajoittain jotain miestä, eikä tätä näista tunnettu muulla nimellä. Keishiro ei antanut pohdinnan tai tietoisuutensa näkyä kasvoilta. Ole ihan niin salassa kuin vain tahdot olla. Mies ajatteli mielessään ja hymyili yhä kohteliasta hymyään.

"Noh, Fenix, olinpaikkasi huomioon ottaen et kuulu vartioston suojelemiin, mitä harjoitat täällä?" Keishiro kysyi kysymyksen mikä vain harvoin esitettiin niin suoraan. Kuitenkin, Symorat olivat vähän kuin tämän maailman kuningasperhe, heidän kuului tietää alaisistaan ja se soi heille mahdollisuudet suoriin kysymyksiin. Vaan kuten kuningasperhe Symorat eivät koskaan tulisi olemaan, sillä kunnioitus joka heihin kohdistui löytyi pelosta, ei muusta.

Fenix naputteli ohutta lasiaan sormensa päällä huvittunut ilme kasvoillaan, yrittämättäkään salata sitä. Niin, näköjään nimi toi muitakin etuja kuin ilmaiset juomat ja pelokkaan kunnioituksen, nimittäin oikeuden kysyä alamaailman toimialaa varsin suoraan ja kiertelemättä, olettaen selkeästi että kysyjälle vastattaisiin. Nainen siemaisi kiireettä hehkuviiniään, punniten mielessään sen makua. Varsin hyvää viiniä, kuten arvata saattoi.
"Ettepä turhia kiertele", Fenix totesi alkajaisiksi, äärimmäisen kohteliaaseen sävyyn tietenkin ja edelleenkin huolellisesti teititellen.
"Vaan enpä varsinaista syytä näe olla kertomattakaan kun kysyjänä olette te. Olen huijari", nainen viimein päästi suustaan, lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja katsoi suoraan Keishiron ruskeisiin silmiin ja hymyili vinosti. Hetkisen tämä pohti, viitsisikö sen suuremmin udella itseltään mafian jäseneltä tuntemattomasta isästään, mutta päätti jättää asian sikseen. Vaikka olisi hyvin todennäköistä, että jos mies olisi alamaailmalainen, Symoran jäsen tuntisi tai olisi ainakin kuullut. Mutta mies ei kuitenkaan ollut Fenixin elämän päämäärä, tämän löytäminen, joten sitä harjoitettiin vain toisinaan. Kaiken mietintänsä nainen huolellisesti kätki kohteliaan naamansa taakse, vaikka paljoa vaivaa se ei luontaiselta näyttelijältä vaatinutkaan.

Keishiro vastasi toisen hymyyn ja sanoihin leikittelevällä virneellä. Niinpä niin, nimeään Keishiro osasi kyllä käyttää, vaikkei sitä sellaisena etuna juuri ajatellutkaan. Mies pohdiskeli toisen sanoja. Huijari.. Niinpä olivat huhutkin kertoneet, eikä mikään hommassaan kovin huonokaan. Keishirolla ei taasen ollut mitään salailtavaa ja aika häpeilemättömästi antoikin itsensä mittailla naisen kasvoja.

"Noh, mitäs valheita ajattelit minulle lasketella? Ehkä joudun ryöstetyksi tämän jälkeen?" Keishiro heitti varsin rennosti ja naurahti loppuun. Kun on tottunut elämään miekan ja voiman voimin, puhe ja valheet kuulostavat pienien tekijöiden jutuilta. Ja tottahan oli, ei niillä keskusrahavarastoa ryöstetty. Ehei.. Mies siemasi viiniä, maisteli hetken ja laski juoman sitten pyödälle. Silmäillen Fenixiä.

Fenix nojautui tuolillaan taaksepäin ja risti jalkansa, hymyillen edelleen, hivenen vinosti ja huvittuneesti. Ryöstetyksi. Huijari ja varas olivat eri asioita, niin samankaltaisiksi kuin jotkut ne laskivatkin. Naiselle näiden kahden homman välinen ero oli kuitenkin yhtä selkeä kuin yön ja päivän.
"Luuletteko että kertoisin, jos moista aikoisin tehdä ?" Fenix kysyi huvittuneesti katsellen miestä silmiin.
"Mutta minä en ole varas, kukaan kohtaamani ei joudu ryöstön kohteeksi", nainen jatkoi samaan sävyyn. Toki tämä tiesi, ettei huijauksella päästy käsiksi mihinkään kovin isoon, ei saatu ylellistä elämää, ei suuria kultamääriä, ei mitään kovin suurta, mutta toisaalta vähään tottuneena Fenix ei sellaisia juuri kaivannutkaan. Toki lisäraha ei koskaan ollut haitaksi, mutta kartanoelämään ei nainen sopeutuisi ikinä, vaikka sellaiseen päätyisi. Tuo viihtyi varsin mainiosti pikku mökissään yksinäisyyden ympäröimänä, vailla naapureita, sukulaisia tai muitakaan rauhanhäiritsijöitä, vain kissojensa ja kyyhkynsä kanssa. Ja tietenkin lukuisten kirjojensa ja paperiensa, joille kirjoitti kaikenlaista.
"Tai ehkä... minä huijaan juuri nyt teidät tarjoamaan itselleni kallista juomaa johon omat varani eivät missään nimessä riittäisi ?" Fenix kysyi leikillään.

Keishiro hymyili vihreä silmäiselle naiselle. Ah niin, huijarit... Oikeastaanhan se oli kiinni vain näkökulmasta, oliko tullut huijatuksi vai ei. Mies siemaisi hehkuviinia ja tunnusteli sen lempeää makua kielellään. Ei huono vuosikerta, ei ollenkaan. Hetkeksi mies katsoi muita tavernassa istuvia. Forexte oli halunnut täksi illaksi reteämpää menoa ja lähtenyt haastamaan vakioriitäkumppaninsa Kultasuomusta. Luck for them.. Candiego oli ottanut friisiläisorinsa ja karauttanut merelle, kenties Hiljaista lehtoa kohden, Keishiro ei ollut aivan varma. Pikkusisko oli ollut poissa silmistä jo hetken aikaa, kenties jossain Tashan kanssa. Ja mitä serkkuun tuli, oli metsän eläinanti ja Symorojen metsästyspartio olleet illanviettoa mieluisammat tänään. Katse palasi Fenixiin.

"Ehkä.. Kyse on vain näkökulmasta" Keishiro sanoi nojaten nyt eteenpäin, laskien kyynärpäänsä pyödälle, yhä pitäen korkeajalkaisen lasin jalasta kiinni ja pyöritellen punaista nestettä sen sisällä. Tummat silmät tutkailivat naisen todella näyttäviä vihreitä.

"Ammattisi ei ole kovin tuottoisa... Etkö ole koskaan haaveillut mistään suuremmasta? Tai vaikka liittymisestä 'rehtien' ihmisten huomaan?" Keishiro sanoi hymyillen hieman ilkikurisesti ja nojautui takaisin omalle selkänojalleen. Rehtien, pah, mitä rehtiä oli siinä että porukkaa mestattiin ties mistä pikkurikoksista ja itseasiassa oikeuskansleristo oli täysin lahjuksien päässä oikeasta päätöksestä.

"Onhan se niinkin", Fenix vastasi.
"Mutta riittää, että minä näen siinä eroa", nainen jatkoi siihen sävyyn, että ei enää kovin kauaa olisi jaksanut puida tätä huijarien ja rosvojen välistä eroa tai mitä niissä näki. Tokihan siitä voisi vielä keskustella, mutta se ei juurikaan jaksanut kiinnostaa. Asia oli selvä ja sillä hyvä.
Fenix kallisti päätään kuin ajatellen asiaa. Rehtien ihmisten joukkoon nainen ei ikinä olisi sopinut, vaikka toisinaan kävikin hankkimassa vähän taskurahaa siltä puolelta lakia ja järjestystä, mutta tilaisuus teki aina huijarin. Loppujen lopuksi, niin taitava ja onnekas kuin olisikin ollut, olisi jäänyt kiinni. Joskus. Mutta tällä puolen sitä ei tarvinnut pelätä. Sen lisäksi, Fenix oli kasvanut vaatimattomissa oloissa ja tottunut niihin ja viihtyi niissä. Mitään suurempia rikkauksia nainen ei ollut koskaan havitellut itselleen, vain rauhallista elämää.

"En ole koskaan haaveillut, enkä haaveile nytkään. Minulle riittää rauhallinen elämä ilman rikkauksia ja niiden tuomaa huolta", Fenix vastasi olkiaan kohtauttaen ja siemaisi viiniään.